BODÖ

Kesällä 2016 avasimme Bodön entisen merivartioaseman yhteyteen kahvila-ravintolan ja vierasvenelaiturin samalla remontoiden rakennuksia ja aluetta. Bodön palveluja on laajennettu vuoteen 2020 asti.

HISTORIA

Bodön vihreä päärakennus on valmistunut vuonna 1967 ja se toimi vuoteen 1991 merivartioasemana. Siitä muistona ja maamerkkinä on torni, joka on edelleen merivartioston käytössä.

Rakennus oli tyhjillään ja ilman asukkaita noin 25 vuotta, kunnes 2016 kunnostustyöt viimein aloitettiin. Alue oli metsittynyt ja sen vanhat hiekkapolut olivat peittyneet maan alle. Nyt Bodö on heräämässä uuteen loistoon ja sen kunnostustyöt alkavat olla loppusuoralla.

BODÖN SUURIMMAT KUNNOSTUSTYÖT JATKUIVAT VUOTEEN 2020 ASTI

Kesällä 2020 saimme lisää laituripaikkoja, laiturisähkön 28 veneelle, palvelurakennuksen ja uuden laiturin kera myös pysähtymispaikan yhteysalusta varten. Palvelurakennukseen saimme satamakonttorin, lisää asiakaspaikkoja katetun terassin muodossa, lisäsaunan sekä pienen puodin, josta voi ostaa helposti elintarviketäydennyksiä. 

Vartiotorniin ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia päästä tutustumaan, mutta vuosien edetessä toivomme tilanteen muuttuvan. 

Kesälle on asiakkaillemme tarjolla vierasvenelaituri, anniskeluoikeuksin varustettu BistroCafe ulkoterasseineen, lapsille puuhastelua, käytössä on myös kävelypolku noin 2 km suuntaansa, peseytymiseen on tarjolla päärakennuksen sauna, palvelurakennuksen sauna sekä tilaussauna. Päärakennuksen sisätiloissa voi viettää aikaa seurapelien ja ruokailun parissa. Majoittujille on viisi kahden hengen huonetta ja tarjoamme elämysmajoitusta myös Tentsile telttojen muodossa reilu 20:lle majoitujalle. Roope-satamana haluamme tarjota veneilijöille tiskauspisteen ja biojätteet voi lajitella omiin keräysastioihin.


Ota meihin yhteyttä


Yhteystiedot

Bodö
lat 59°54.491' lon 21°45,0' 
Puh 050 544 7300
info@bodo.fi